Minulla on unelma!

Nyt on unelmien vuoro!
Tänään kerron unelma nimisestä kasvista, joka on tieteelliseltä nimeltään Asparacus setaceus. Unelma kuuluu parsakasveihin ja on ihan lähisukua tutun syötävän parsan kanssa.

Unelmat koriamppeleissa. Flör kukka- ja puutarha, Turku

Parsakasveja on huonekasveissamme paljon ja unelman erottaa siitä, että se on kaikista hennoin ja sen lehdistö on hienon hienoa, tummanvihreää, pehmeän näköistä. Unelmaa ja muita parsakasveja käsitellessä kuitenkin `kiltti` ulkokuori pettää ja kannattaakin varoa varsia, sillä ne ovat täynnä pieniä okaita.

Unelma kasvaa nuorena kasvina pensasmaiseksi. Vanhemmiten se alkaa kasvattaa, ihanaa, kippuraista köynnösmäistä vartta. Köynnöstelevä varsi saattaa kasvaa suotuisalla kasvupaikalla usean metrin mittaiseksi.

Ennen vanhaan unelmat ovat olleet usein käytettyjä leikkovihreitä kukkakimppujen lomassa. Itse muistan lapsuudestani unelman olleen aina neilikkakimpun lisänä. Nykyisin unelmat ovat tehneet mukavan paluun yleiseksi leikkovihreäksi luonnonmukaisten ja villienkin kimppujen ollessa trendikkäitä. Samalla se on palannut myös meidän ikkunalaudoillemme ruukkukasviksi, mikä on ainoastaan kiva asia!

Unelmien hentoa lehdistöä ja vartta. Flör, kukka- ja puutarha, Turku

Unelma kannattaa sijoittaa runsaaseen valoon ja vedottomaan kasvupaikkaan. Runsas valo ei kuitenkaan tarkoita auringon suoranaista paahdetta. Harvat kasvit viihtyvät suorassa paahteessa.

Unelmat tarvitsisivat selkeät kasvu- ja lepokaudet. Kesäkaudella se viihtyy lämpimässä ja valoisassa ja talviaikaan lämpötila saisi laskea jopa +10 asteeseen. Harvalla meillä kuitenkaan on mahdollisuutta tuohon lämpötilan laskuun, joten on tärkeää huomioida, että valon määrä vähenee talvikuukausina ja tällöin kastelua on syytä vähentää. Anna kasvin levätä. Vähentyneessä valossa kasvien elintoiminnot (haihtuminen) vähenee ja kasvualustan kosteutta on syytä tarkastella ennen uusintakastelua.

Unelmien hoidosta. Pidä multa kosteahkona. Tämä tarkoittaa, että pintamulta saa kuivahtaa. Tuon voi kokeilla sormella. Mullan kuivahdettua parin sentin syvyydeltä on aika uusia kastelu. Liikamärkyyttää ja seisovaa vettä tulee välttää.
Unelmia saa sumutella, sillä ne pitävät kosteasta huoneilmasta.

Lannoittaa voit tavallisilla viherkasveille tarkoitetuilla lannoitteilla, lannoitevalmisteen ohjeen mukaisesti. Itse suosin kasteluveden sekaan sekoitettavia nestemäisiä sisäkasvien lannoitteita. Talvikuukausina lannoitus lopetetaan. Kasvu- ja lepokausista voit lukea aikaisemmista postauksistani, mullan vaihtamisen yhteydessä.

Unelmat viihtyvät ahtaassa kasvatusruukussa. Niiden juuristoon kehittyy maltoisia juurimukuloita (valkoisia palleroita). Juuristo saa täyttää koko kasvatusruukun ja näyttää reilusti ahtaalta ennen mullan vaihtamista ja isompaan ruukkuun istuttamista.

Unelman köynnösmäistä vartta. Talvipuutarha, Helsinki

Voit sijoittaa unelman amppeliin tai pitää sitä pöydällä. Molempiin käyttötarkoituksiin tämä siro kaunokainensoveltuu mainiosti!
Unelmat ovat muuten mainoita kasviterraarioiden asukkeja. Kasviterraarion sisällä ilmankosteus säilyy pitkään.

Mikäli kaveri halajaa unelmaasi, voit jakaa kasvin mullan vaihtamisen yhteydessä ja antaa palasen kaverille kans!

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s