Elävä ilmanpuhdistaja!

Sulkasaniainen nimensä mukaisesti omaa sulkaa muistuttavat, pitkänomaiset lehdet. Sulkasaniaiset ovat väriltään herkullisen vihreitä ja kasvutapa on kaunis ja kaartuva. Iäkkäät sulkasaniaiset saattavat kasvaa suurikokoisiksi ja alaspäin kaartuva lehti saattaa saavuttaa jopa 70 sentin pituuden. Sulkasaniaisten tieteellinen nimi on Nephrolepis.

Sulkasaniaisen kaartuvaa kasvustoa

Sulkasaniaiset lisääntyvät itiöistä. Tästä johtuen sulkasaniaisillekkin ilmaantuu silloin tällöin lehtien alapinnalle pieniä ruskeita pisteitä, jotka ovat itiöpesäkkeitä. Ne kuuluvat tämän kasvin elämään eivätkä ole millään lailla haitalliset.
Hyvinvoidessaan sulkasaniaiset saattavat kasvattaa myös ohuen ohuita, lankamaisia rönsyjä ja nämäkin ovat ihan asiaan kuuluvia.

Kauniin kasvutavan ja heleän vihreän ulkokuoren lisäksi sulkasaniaiset ovat tehokkaita ilmaa puhdistavia kasveja. NASA on listannut kymmenen parhaiten ilmaa puhdistavaa huonekasvia ja sulkasaniaiset kuuluvat tähän kymmenen kasvin porukkaan. Niiden on tutkittu puhdistavan ilmasta erityisesti formaldehydiä ja xyleeniä.

 

Nuori sulkasaniainen amppelissa

Sulkasaniainen kannattaa sijoittaa kevyeen varjoon, sen ohuet lehdykät eivät kestä auringon paahdetta.
Kasvi viihtyy huoneen lämpötilassa, mutta vaatii ahkeraa sumuttelua. Sulkasaniaiset ovat mainioita kylpyhuoneiden ja kosteiden tilojen kasveja, mikäli luonnonvalo pääsee näihin tiloihin. Ilman luonnonvaloa sulkasaniainen ei elä, vaikka se suht vähäiseen valoon tyytyykin. Vetoisessa kasvupaikassa tämä tropiikin kaveri ei viihdy.
Sulkasaniaiset arvostavat kasvurauhaa, eivätkä pidä siirtelystä eikä lehtien koskettelusta.

Sulkasaniaiset ovat ahkeran kastelijan kasveja. Juuripaakku ei saa koskaan päästä kuivumaan kokonaan. Kevyt pintamullan kuivahdus ja on uuden kastelun aika. Kesäaikaan tämä tarkoittaa kastelua miltei joka päivä.
Lannoitus on kesäaikaan pidettävä säännöllisenä ja jatkuvana. Suosittelen veteen sekoitettavia tavallisia viherkasvilannoitteita. Kannattaa käyttää laimeaa lannoiteliuosta, vaikkapa puolet valmisteen määrästä, jokaisella kastelukerralla.
Talvikaudella kastelua on hiukan vähennettävä, mutta siltikään juuripaakku ei saa kokonaan kuivaa, mietoa lannoitettakin voi antaa silloin tällöin, vaikkapa kerran kahdessa kuukaudessa. Ravinteet huuhtoutvat mullasta runsaan kastelun vaikutuksesta.

Mikäli sulkasaniaisesi viihtyy ja kasvaa runsaasti, kannattaa se keväisin istuttaa uudelleen uuteen multaan ja halkaisijaltaan n. sentin kookkaampaan ruukkuun. Sulkasaniaisella on herkkä juuristo, joten käsittele sitä varoen.

Myytäviä sulkasaniaisia kukkakaupan viherkasvihyllyssä. Ginkgo, Tukholma.

Nämä kasvit ovat mainioita amppelikasveja kaartuvan kasvutapansa vuoksi ja kauniin vihreän värinsä ansioista ne piristävät viherryhmiä ja huoneen värimaailmaa.
Nyt ei muuta kuin kasvikaupoille, elävän ilmanpuhdistajan ostoon!

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s